ILONIN IHMEIDEN MAA

Haapsalu, Läänemaa

pisteet

-

Be the first to review this company Arvioi

Haapsalu, Läänemaa

Lähetä sähköposti

ILONIN IHMEIDEN MAA / Esittely

Ilonin Ihmeiden maa on lapsille ja perheille tarkoitettu teemakeskus, joka on saanut innoituksensa maailmankuulun virolaissyntyisen lastenkirjojen kuvittajan Ilon Wiklandin teoksista. Teemakeskuksen kolmikerroksisessa talossa on taidegalleria, elokuva- ja näyttelysali sekä leikkihuone. Siellä järjestetään teemapäiviä ja muita tapahtumia. Joka päivä teemakeskuksessa voi askarrella, leikkiä, lukea kirjoja, piirtää ja viihtyä viettäen aikaa perheen parissa kirjoista tuttujen hahmojen maailmassa. Toukokuusta elokuuhun on avoinna myös Ilonin Ihmeiden maan leikkipiha, jossa voi testata taitojaan tarkkuusheitossa, leikkiä hiekkalaatikossa, askarrella käsityöpajassa ja kokeilla puusepäntöitä Matiaksen talossa. Pihalla voi myös pitää piknikin.
Ilonin Ihmeiden maan uusi perusnäyttely valittiin Viron vuoden 2014 parhaaksi näyttelyksi.

Lähetä sähköposti

Arvioi

Arvostelut

Be the first to review this company

Kaikki katsoivat "ILONIN IHMEIDEN MAA" katsoivat myös