Osmussaari

pisteet

-

Be the first to review this company Arvioi

Lähetä sähköposti

Osmussaari / Esittely

Osmussaari on Viron luoteisin paikka. Saaren luonto on omalaatuinen ja asustushistoria kiinnostava. Kansantarinoiden mukaan viikinkien pääjumala Odin on haudattu saarelle – siksi saaren nimi on ruotsiksi Odinsholm. Rantaruotsalaiset asuttivat saarta lähes puoli tuhatta vuotta, jonka jälkeen saarella oli 50 vuotta Neuvostoliiton sotilastukikohta. Nyt saari on lähes autio.
Osmussaari on 4,7 km² suuruinen pieni saari, joka on Läänemaan maakuntaan kuuluvan Noarootsin kunnan hallintoaluetta. Osmussaari sijaitsee 7,5 km mantereelta Põõsaspean niemestä luoteeseen. Saaren pituus on 5 km ja suurin leveys 1,6 km. saaren korkein kohta on 8 metriä merenpinnan yläpuolella.
Saaren luonnolle antavat yleisilmeen kalkkikivijyrkänne, sepeliranta ja katajistot. Saaren noustessa merestä vallien väliin jäi vesialueita, joista muodostui pieniä järviä. Näitä makean veden vesistöjä on saarella noin kymmenkunta, joista osa on kasvanut umpeen ja muuttunut soiksi ja niityiksi.
Osmussaarella on runsaasti omaperäisiä kyhmyisiä, tummia ja oranssin sammalkerroksen kattamia siirtolohkareita. Ne ovat peräisin Suomenlahden pohjasta läheltä saarta, jonne 535 miljoonaa vuotta sitten putosi jättiläismeteoriitti. Sen aiheuttama räjähdys oli 10000 kertaa voimakkaampi kuin Hiroshiman atomipommi. Kraatterista nousi jääajan aikana brensialohkareita muiden siirtolohkareiden mukana ja niitä voi nytkin ihailla saarella.
Osmussaarella on asunut ruotsinkielisiä asukkaita aina. Virolaiset kutsuvat heitä rantaruotsalaisiksi. Osmussaaren rantaruotsalaisten kieli ja tavat poikkesivat hieman muista rantaruotsalaisista. Ennen toista maailmansotaa saarella oli 120 asukasta. He joutuivat jättämään kotinsa, kun Viron miehittänyt Neuvostoliitto rakensi saarelle sotilastukikohdan. Vuonna 1941 saarella oli yli 1000 sotilasta. Venäläiset puolustivat asemiaan kolme kuukautta enne kuin saksalaiset valloittivat Osmussaaren. Saari oli puna-armeijan viimeinen alue, joka luovutettiin saksalaisille. Neuvostoliiton armeija poistui saarelta vuonna 1992 puolen vuosisadan miehityksen jälkeen. Viro oli silloin jo itsenäinen, mutta saaren sukujen perillisillä ei ollut mahdollisuutta saada haltuunsa suvun maita, sillä Osmussaarella oli eletty kommuunissa. Yksityisomaisuutta ei tunnettu, joten maita ei voitu jakaa. Vain paikannimet ovat jääneet jäljelle saaren alkuperäisväestöstä.
Saareen tutustumiseen kannattaa käyttää vähintään puoli päivää, vaikka saarella viettää mielellään parikin päivää. Matka saarelle kestää laivalla tunnin ja sinne pääsee Dirhamin satamasta. Saari on tätä nykyä lähes autio. Romanttinen saari sopii erityisen hyvin luonto- ja kulttuurimatkailijalle.
Saaren nähtävyyksistä tulee mainita vielä Jeesuksen kappelin (1766) rauniot ja sen hautausmaa, jossa on muistokiviä saaren alkuperäisille asukkaille.
Elokuussa 1914 saksalainen risteilijä Magdeburg ajoi karille saaren tuntumassa. Rantaan pystytetystä merimiesten muistomerkistä on jäljellä osa kivistä aitaa. Saarelle pystytettiin majakka vuonna 1765. Vuonna 1804 rakennettu kivimajakka tuhoutui Toisessa maailmansodassa vuonna 1941. Nykyinen majakka on rautabetonivalmisteinen ja rakennettu vuonna 1954.

Osmussaari / Galleria

Lähetä sähköposti

Arvioi

Arvostelut

Be the first to review this company

Yritys liittyy seuraaviin toimialoihin

Kaikki katsoivat "Osmussaari" katsoivat myös