Suomalaisten kotimaanmatkailu vilkastui

03.03.2006
Suomalaiset reissasivat ahkerasti kotimaassa tammikuussa. Kuun aikana tehtiin kotimaassa yhteensä vajaat 1,4 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Tilastokeskuksen mukaan suurin osa matkoista suuntautui kuitenkin omalle mökille tai sukulaisten ja tuttavien luokse, sillä 1,2 miljoonalla kotimaanmatkalla majoituttiin ilmaiseksi.

Ulkomaille tehtiin 290 000 vapaa-ajan matkaa. Ulkomaanmatkat vähenivät kahdeksan prosenttia viime vuoden tammikuusta.

Noin 181 000 ulkomaanmatkalla yövyttiin kohdemaassa. Lisäksi tehtiin 109 000 risteilyä, joissa yövyttiin vain laivalla. Näistä risteilyistä lähes 75 000 suuntautui Ruotsiin ja 34 000 Viroon.

Uutisarkisto