Museot
Löydetty vastineita 300
Rogosin Kastellikartano Ruusmäellä
Võrumaa
Puolasta kotoisin oleva Stanislaus Rogosinsky, jonka mukaan Rogosin kartano on saanut nimensä, rakensi pienen puisen kartanorakennuksen luultavasti entisen linnoituksen tai keskiaikaisen asujaimiston paikalle. Kartano mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1597. Nimitys Ruusmäe otettiin käyttöön 1900-luvun alussa. Vuosina...
View detailspisteet
-
pisteet
-
Saaremaa
Ruhnun museo perustettiin vuonna 1990, nykyinen perusnäyttely avattiin 1998. Täällä näet noin kolmesataa ruhnulaisille kuulunutta työ- ja käyttöesinettä sekä 12 ständillä valokuvia ja tekstejä saaren omaperäisestä historiasta ja luonnosta. Harvinaisempia näyttelyesineitä ovat hylkeenmetsästäjien jopa kahdeksan tuhannen...
View detailspisteet
-
Kuressaare, Saaremaa
Saaren Arkistokirjato on humanitaarisesti suuntautunut julkinen kirjakokoelma, jossa säilytetään Saarenmaa-aiheisia painotuotteita ja käsikirjoja. Kirjasto perustettiin Saarenmaan museon alaosastona vuonna 1992. Kirjasto ei syntynyt tyhjään paikkaan. Kokoelman pani alulle vuonna 1865. Kuressaaressa (tuolloin...
View detailspisteet
-
Kuressaare, Saaremaa
Kuressaaren piispanlinna, jota kansankielessä kutsutaan myös Kuressaaren linnaksi, on rakennettu 1300-luvulla. Nykyään linnakkeessa sijaitsee Saarenmaan museo. Vakionäyttely Saarenmaan historiasta sijaitsee yläkerran ristikäytävässä ja kahdessa suuressa salissa. Lähihistorian vakionäyttely koostuu kahdesta osasta. Vuonna 2005...
View detailspisteet
-
Lääne-Virumaa
Kartanokokonaisuus sijaitsee Lahemaan kansallispuistossa. Kartanolla on yli 500 vuoden mittainen historia, ja Sagadi on nykyään kuuluisa luonto-opetus-, kulttuuri- ja matkailukeskus. Sagadin kartano on harvinainen kokonaisuus: sivurakennuksia on paljon, ja tiet, puistokäytävät, puisto ja lammet on kunnostettu. Kartano...
View detailspisteet
-
Lääne-Virumaa
Sagadin kartanokokonaisuuteen kuuluu Sagadin metsämuseo , joka tutustuttaa vieraansa Viron metsäluontoon ja metsätalouteen, muun muassa metsästykseen, puukäsitöihin ja ympäristöön. Museossa voi tutustua entisaikaisiin ja nykyaikaisiin metsänkäyttötapoihin, istutuksessa, mittauksessa ja metsänhakkuussa käytettyihin...
View detailspisteet
-
Harjumaa
Saku Panimo ja Olutmuseo avasivat ovensa 18. kesäkuuta vuonna 2003. Olutmuseo ja pubi sijaitsevat 1900-luvun alussa Väänä joen rannalle rakennetuissa historiallisissa panimon kolmekerroksisissa kunnostetuissa tiloissa, jossa valmistettiin olutta vuosina 1909 - 1992. Museossa voi tutustua vuosien varrella kerättyihin oluen...
View detailspisteet
-
Valgamaa
Sangasten linnan hotellissa voit yöpyä ja viettää aikaa aidon kartanotunnelman keskellä! Hotellissa on 14 huonetta ja yhteensä 34 vuodepaikkaa. Huoneet ovat kahden, kolmen ja neljän hengen huoneita. Mielenkiintoista tietää: Toisen maailmansodan aikana linnan tanssiaissali toimi hevosten tallina, jota lämmitettiin suoraan...
View detailspisteet
1.0
Valgamaa
Sangasten villakehräämö ei ole perinteinen museo vaan toimiva teollisuusyritys. Päivittäisen toimintamme ohella esittelemme yrityksen erityisyyttä ja tärkeyttä virolaisen teknisen kulttuurin historiassa. Täällä voit perehtyä eri koneiden toimintaperiaatteisiin ja koko prosessiin, jolla lampaanvillasta saadaan lankaa. Olet...
View detailspisteet
-
pisteet
-
pisteet
-
pisteet
-
pisteet
-
pisteet
-
Arvostelut
555uHZ6SZOw (20.04.2024)
555WA1Vz3Zj (20.04.2024)
555TcbvSWKy (20.04.2024)